Hajatelmia

Hyväksyntä

Tiistai 14.7.2020 klo 18:39


Taas on mietintä myssy ollut päässä tai mitenkähän näitä omia ajatuksia oikein kuvailisi....

Olin jälleen kerran omissa ajatuksissani (ja niitähän riittää), kun mies tuli töistä kotiin. Hän ilmoitti, että jäi just nyt lomalle ja tekee aidan pätkän pihalla valmiiksi. No ei siinä. Hyvä niin. 
Samaan hengenvetoon tämä paukauttaa, että pistetään talo myyntiin ja eroon tästä kaikesta paskasta :O 
PASKASTA! Täähän on mun koti!!!

Lopulta sain kysyttyä, että mihis sitte muutetaan? Ei minnee! sanoi hän.
No jaa, mites sitä sitte meinaat asua? Matkustellaan, hän jatkoi.

Ei mun tartte matkustaa. Mun onni löytyy täältä. Omasta kodista. Koirien keskeltä. Läheisten läheltä. Vihdoinkin, kun vaan haluan keskittyä läheisiin sekä omiin juttuihin, niin tuo toinen haluaa alkaa matkustella. 
Tässä kohtaako se käänne kahden ihmisen elämässä nyt sitte tuleekin?

Aiemmin päivällä ajattelin sitä, mitä asioita en koskaan elämässäni saanutkaan tai pystynytkään toteuttamaan. Olen nähtävästi nyt siinä iässä, että nämä kuuluu pohdintaan. Yli keski-iän. Lähempänä loppua kuin alkua....
Monet haaveistahan on toteutunutkin, kuten tämä koti maalla - lähellä kaupunkia - järven läheisyydessä ja paljon on sellasia mistä ajattelee nyt, että ihan hyvä kun ei koskaan toteutunutkaan. 
Tänään sitten kelasin niitä haaveita ja aikoinaan, nuorena, oli itsestään selvää, että SE OIKEA vaan hakee minut "kotoa" eikä mun sitä tarvi "etsiä" ja niinhän sen pitää mennäkin. Ei oikeaa etsitä. No se oikea sitte ilmesty ja seuraava haave oli tietysti lapset eikä niiden määrää ajatuksissani ollut mitenkään rajattu. No niitä sitten siemaantui 4. Olisin kyllä halunnut sen viidennenkin, mutta isäntä ilmoitti, ettei enää kestä yhtään raskaana olevaa naista. Eli lapset oli sitten siinä. Enkä ymmärrä alkuunkaan, koska mähän nautiin raskausajasta ja raskaana olemisesta sekä siitä kun masu kasvoi. 
Mähän rakastin lapsia niin paljon, että lopulta meillä oli omien lisäksi kaikkien kavereita, tukilapsia, lomalapsia, sijaislapsi ja työtä tein päivisin koululla lasten kanssa ja iltaisin ohjasin lasten liikuntaryhmiä (150 lasta viikossa). Lisäksi oli koirat.

Jo omassa lapsuudessa meillä oli koira ja koko avioliiton ajan meillä on ollut koira tai koiria. Eikö se silloin myös tarkota sitä, että rakastan myös koiria? No niitä mä rakastan todella paljon. Koirat on mun terapeutteja, rakkauden kohteita, niiltä saa vastarakkautta, pyyteetöntä hyväksyntää ja palvontaa. Ne on AINA kaverina. Parhaana kaverina. Hyvässä ja pahassa.
Mun elämä pyörii koirien ympärillä ja niiden tarpeiden mukaan omien lasten lisäksi. Mikään elämässä ei ole niin tärkeää, kun läheiset ihmiset sekä koirat. 

Asiahan on ajautunut siihen, että meillä pariskuntana ei juurikaan muuta yhteistä enää ole kuin lapset ja koti. 
Toisaalta sekin riittää, jos ei muuta halua. Mulle riittää, kun on turvallista olla. Kaikille se ei riitä. Eikä kaikki näe edes miten "rikas" on tai miten onnellinen pitäisi olla siitä mitä on.
Asia kuitenkin on niin, että jokaisen on ihan itse löydettävä oma onnensa. Keksittävä itse se, mikä tuottaa mielihyvää ja onnellisen olon. Jos se vaatii muutoksia eri elämän alueilla, niin ne on sitte toteutettava.

Elämäni suola <3 Never Ending Story <3 

pennutsydan.JPG


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini